Terveyttä ei voi ostaa, mielenrauhaa ja taloudellista turvaa voi

Kun ihminen sairastuu vakavasti, raha-asioiden pitäisi olla viimeinen asia mielessä. Niin ei kuitenkaan aina valitettavasti ole. Jotta talous ei huolettaisi muutenkin hankalassa elämäntilanteessa, sairastumiseen kannattaa varautua etukäteen.

Vakavat sairaudet ovat yllättävän yleisiä. Sepelvaltimotautia sairastaa 14 % 50 vuotta täyttäneistä miehistä ja 7 % naisista. Syöpärekisterin mukaan 13 % 65–74-vuotiaista sairastaa jonkin syövän.

Vaikka monet sairaudet ovat yleisiä, niihin taloudellisesti etukäteen varautuminen on usein puutteellista. Mitä pidempään toipuminen sairaudesta tai vaikkapa leikkauksesta kestää, sitä suurempi on sen vaikutus omaan talouteen.

"Ihmiset tietävät, ettei pelkkä sosiaaliturva riitä korvaamaan aikaa, jolloin et voi olla töissä. Tämän osoittavat jo tutkimuksetkin. Moni pohtii, onko vakuutus järkevä investointi, kun rahalle olisi tarvetta muuallakin. Silloin vakuutus kuitenkin kannattaisi hankkia, kun sitä ei vielä tarvitse", Mandatum Lifen liiketoiminnan kehityksen johtaja Petri Vieraankivi huomauttaa.

Vakavan sairauden turva keventää huolia taloudesta

Sairastuessa ei kaipaa yhtään uutta huolta. Erityisesti jos kotitaloudessa on asuntolainaa tai muita suuria kulueriä, riskeihin olisikin syytä varautua etukäteen. Jos sairastuessa tulot esimerkiksi puolittuvat, voi vaikutus elintasoon olla merkittävä.

"Sairastumista ajatellaan ensin hoidon kautta ja onneksi vakavien sairauksien osalta hoito onkin Suomessa hyvin kohdallaan. Harvoin tullaan ajatelleeksi, mitä tapahtuu, jos joutuu olemaan työelämästä ja toimeentulosta sivussa toipumisen aikana”, Vieraankivi sanoo.

Vakavan sairauden turva varmistaa, että vakavan sairauden kohdatessa voi keskittyä tärkeimpään, eli paranemiseen."

Vakavan sairauden turva työikäisille kattaa esimerkiksi syövän tai sydäninfarktin sekä isoista leikkauksista sepelvaltimon ohitusleikkauksen ja elin- tai luuydinsiirrot. Turvasumman voi valita aina 100 000 euroon asti, mikä mahdollistaa pidemmänkin toipumisajan.

Unohda byrokratia – pelkkä diagnoosi riittää korvaukseen

Mandatum Lifen Vakavan sairauden turva sekoitetaan usein sairauskuluvakuutukseen. Sairauskuluvakuutuksessa saat korvausta jo toteutuneista kuluista ja ne haetaan aina erikseen tositteita vastaan. Vakavan sairauden turvan kertakorvauksen saamiseksi riittää lääkärin antama diagnoosi sairaudesta.

 

Petri Vieraankivi

"Suomalainen vakuuttaa omaisuutensa tarkoin, muttei kalleinta – henkeä ja terveyttä."

 

"Kertakorvauksen saaminen on yksinkertaista – sen saa verottomana lääkärin tekemän diagnoosin jälkeen lääkärintodistuksella. Kertakorvaus ei myöskään vähennä muita korvauksia, kuten Kelan myöntämää sairauspäivärahaa. Saat turvasummasi mukaisen korvauksen, joka määritellään jo vakuutuksen ottamisvaiheessa elämäntilannetta ajatellen sopivan suuruiseksi", Vieraankivi kertoo.

Suurin osa vakuutetuista laittaa rahan toimeentuloon, mutta jotkut myös haluavat käyttää sen yksityisiin hoitoihin.

"Rahalla teet sitä, mikä on sinulle sillä hetkellä tärkeää, oli se sitten mahdollisimman nopeat hoidot tai vaikkapa ulkomaanmatka läheisten kanssa."

 


 

Kannattaako sairauksiin varautua etukäteen?

Vaikka suomalaiset kantavat huolta terveydestään, sairauksiin varaudutaan harvoin. Rahalle kun olisi aina käyttöä muuallakin. Miksi sinun kannattaa varautua?

  • Taloudellinen tilanne. Jos sairastut, hoidot eivät vie talouttasi perikatoon. Kannattaa pohtia, miten pidempi poissaolo töistä vaikuttaa talouteesi varsinkin, jos sinulla on asuntolainaa. Kuinka pitkään pärjäisit vajaalla palkalla?
  • Perhe. Onko perheesi riippuvainen toimeentulostasi? Jos sairastut, myös toipuminen vie aikaa. Voit käyttää Vakavan sairauden turvan kertakorvauksen haluamallasi tavalla perheesi elintason ylläpitämiseen.
  • Mielenrauha. Jos sairaus iskee, haluat keskittyä oleelliseen, eli paranemiseen. Sairastuessa et halua huolehtia taloudestasi.
  • Terveys. Vakavan sairauden turva kattaa yleisiä kansantauteja, kuten syövän tai sydäninfarktin, sekä isoista leikkauksista esimerkiksi sepelvaltimon ohitusleikkauksen ja elin- tai luuydinsiirrot. Varsinkin jos suvussasi on taipumusta näihin sairauksiin, vakavan sairauden turva kannattaa.
Jaa artikkeli