Negatiiviset korot nakertavat yrityksen kassaa

Varallisuuden kasvattaminen

Sairaus on uhka perheen taloudelle

Arjen riskit

Tukikummit ehkäisee nuorten syrjäytymistä tarjoamalla elämään merkitystä

Nuorten syrjäytyminen vaikuttaa myös laajasti yhteiskuntaan. Tukikummit-säätiö huolehtii vapaaehtoisvoimin, ettei yksikään nuori jää yksin.
magazine-main

Nuorten syrjäytyminen vaikuttaa myös laajasti yhteiskuntaan. Tukikummit-säätiö huolehtii vapaaehtoisvoimin, ettei yksikään nuori jää yksin.

Joka vuosi 65 000 nuorta Suomessa on syrjäytymisvaarassa perheen taloudellisen tilanteen vuoksi. Syrjäytymiselle ei ole yksiselitteistä määritelmää, mutta usein viitataan koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle jäämiseen, sosiaalisten suhteiden vähyyteen sekä elämänhallintaan liittyviin ja terveydellisiin ongelmiin.

Syrjäytyminen on monen tekijän summa. Merkittäviä riskitekijöitä ovat matala koulutus, työttömyys ja mielenterveysongelmat. Erityisesti riskialtista on, jos useita tekijöitä kasaantuu yhdelle nuorelle. Myös vanhempien hyvinvoinnin ongelmat ja sosioekonominen asema voivat heijastua lapsiin ja määrittää muun muassa heidän koulutusvalintojaan.

”Syrjäytymisen taustalla on usein perheen ja tukiverkostojen rikkinäisyyttä. Myös köyhyys korreloi merkittävällä tavalla syrjäytymiseen”, kertoo Tukikummit-säätiön asiamies Pekka Asikainen.

Yritykset voivat kantaa kortensa kekoon

Syrjäytymisen aiheuttamaa inhimillistä kärsimystä ei pysty mittaamaan. Yhteiskunnallisia vaikutuksia voidaan konkretisoida luvuilla.

Ainoastaan peruskoulun käyneiden nuorten kokonaiskustannukset yhteiskunnalle heidän elinaikanaan ovat keskimäärin jopa 370 000 euroa korkeammat kuin koulutuksen hankkineilla.

Nuorten syrjäytymisen vaikutukset näkyvät myös työelämässä. Kun työikäisen väestön määrä vähenee, on tärkeää saada mahdollisimman suuri osa jokaisesta ikäluokasta työkykyiseksi. Yritykset pystyvät omalta osaltaan ehkäisemään syrjäytymistä tarjoamalla esimerkiksi työkokeiluja ja kesätöitä. Työ itsessään vahvistaa nuoren osallisuutta yhteiskuntaan, ja työstä saatava palkka parantaa taloudellista tilannetta.

Nuorten syrjäytymisen vaikutukset näkyvät myös työelämässä.

”Yritykset voivat tehdä merkittävän teon syrjäytymisen vastaiseen työhön miettimällä, miten yhä enemmän nuoria saataisiin esimerkiksi kesätöiden pariin ja luomaan siteitä työelämään”, Asikainen sanoo.  

Harrastustoiminnassa syrjäytymistä voidaan ehkäistä mahdollisimman nuorena

Huoli syrjäytymisen lisääntymisestä sai Sauli Niinistön ja Hjallis Harkimon perustamaan Tukikummit-säätiön vuonna 2007. Säätiö toimii vapaaehtoisvoimin, ja sen tavoitteena on poistaa yksin jääminen ja tarkoituksettomuus nuorten elämästä.

”Useat tutkimukset osoittavat, että harrastustoiminnan avulla nuori pysyy porukassa mukana."

Tukikummit auttaa nuoria ja heidän perheitään välittämällä avustuksia sellaisiin kustannuksiin, joihin ei ole saatavilla yhteiskunnan tukea. Myönnetyt avustukset käytetään lyhentämättöminä muun muassa nuorten harrastuksiin, opintojen tukemiseen ja perheiden yhteiseen tekemiseen.

”Useat tutkimukset osoittavat, että harrastustoiminnan avulla nuori pysyy porukassa mukana. Syrjäytymiseltä voi pelastaa yksikin hyvä aikuissuhde, ja monelle nuorelle tämä tärkeä aikuinen on vaikkapa jalkapallovalmentaja tai musiikkiopiston opettaja”, kertoo Asikainen.

Jokainen lahjoitettu euro tukee syrjäytymisen vastaista työtä

Tukikummit-säätiölle tehdyt lahjoitukset kanavoidaan Kirkon diakoniarahastolle, joka vastaa käytännön avustustoiminnasta ja etsii avun tarpeessa olevia valtakunnallisen verkostonsa avulla.

”Kulunut vuosi on mennyt hyvin, ja olemme onnistuneet keräämään jo noin 650 000 euroa lahjoituksia Tukikummit-säätiön kautta. Olemme huomanneet, että lahjoitusvaroista on Suomessa nykyään kova kilpailu, etenkin kun Tukikummeilla ei ole feissareita tai palkattua työvoimaa auttamaan keräyksissä. Tämä on kuitenkin tietoinen päätös, sillä haluamme pystyä lahjoittamaan 100 prosenttia kerätyistä varoista suoraan avustustyöhön”, Asikainen kertoo.

Yritykset ja yksityishenkilöt voivat lahjoittaa helposti niin kerta- kuin kuukausilahjoituksenakin. Tukikummeille on myös mahdollista perustaa merkkipäivälipas, jolloin läheiset voivat ohjata muistamisensa esimerkiksi jouluna lahjapakettien sijaan Tukikummien keräykseen. Myös monet yritykset ovat päättäneet joululahjojen sijaan kohdistaa varat hyväntekeväisyyteen.

”Yritykset voivat myös auttaa pitämällä hauskaa. Meille on kerätty yritysten puolesta lahjoituksia erilaisilla tapahtumilla ja tempauksilla”, Asikainen vinkkaa.

Jaa artikkeli