Negatiiviset korot nakertavat yrityksen kassaa

Varallisuuden kasvattaminen

Sairaus on uhka perheen taloudelle

Arjen riskit

Vaihtoehtoisten korkosijoitusten kova kysyntä jatkuu

ML Private Debt II keräsi ensimmäisessä sulkeutumisessaan 55 miljoonaa euroa. Sijoitussitoumusten keräämistä jatketaan ja sijoituskorin seuraava sulkeminen pidetään 31.10.2017.

Nykyiset markkinaolosuhteet, kuten edelleen matala korkotaso ja kasvanut likviditeetti yhdistettynä huoliin korkotason noususta, tekevät vaihtoehtoisista korkosijoituksista (private debt) erityisen suosittuja sijoittajien keskuudessa. Mandatum Lifen Private Debt II sijoituskoriin kertyi sijoitussitoumuksia 55 miljoonan euron edestä toukokuun puolivälistä kesäkuun loppuun.

”ML Private Debt II -sijoituskori on jatkoa ML Private Debt I -sijoituskorille, joka ylimerkittiin ennen myyntiajan loppumista korin kerättyä 200 miljoonaa euroa sijoitussitoumuksia maaliskuussa. Kokonaisuutena Mandatum Lifen vaihtoehtoiset korkosijoitukset ovat vuoden 2016 alusta lähtien keränneet varallisuutta 600 miljoonaa euroa Suomesta, Ruotsista ja Tanskasta”, vaihtoehtoisten sijoitusten johtaja Jussi Tanninen kertoo.

Useimmat Private Debt II -korin sijoittajista ovat sijoittaneet myös Private Debt I -sijoituskoriin.

”ML Private Debt -sijoituskoreilla tarjoamme instituutioasiakkaillemme mahdollisuuden sijoittaa jatkuvasti vaihtoehtoisiin korkosijoituksiin. Näin sijoittajalla on mahdollisuus rakentaa yksilöllinen Private Debt -ohjelma, jossa saavutetaan vaihtoehtoisten korkosijoitusten haluttu osuus sijoitussalkussa pitkällä tähtäimellä”, kommentoi Mandatum Lifen instituutiovarainhoidon johtaja Taneli Törmänen.

ML Private Debt -sijoituskorien sijoitusstrategia nojaa Mandatum Lifen kanssasijoittamismalliin.

”Asiakkaamme ovat arvostaneet erityisesti mahdollisuutta sijoittaa täsmälleen samoilla ehdoilla samoihin kohteisiin, joihin Mandatum Life sijoittaa taseestaan. ML Private Debt II -sijoituskorin varat sijoitetaan edeltäjänsä tavoin korkean kassavirran suoriin yrityslainoihin sekä muihin houkutteleviin lainakohteisiin hajautetusti osana kanssasijoittamismalliamme”, Tanninen kertoo.

Sijoituskoriin ovat sijoittaneet Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa ei-kuluttaja-asemassa olevat sijoittajat, eli osakeyhtiöt, jotka harjoittavat sijoitustoimintaa, erikseen luokitellut ammattimaiset asiakkaat, säätiöt, suuryritykset ja yhdistykset, joiden sijoitusvarallisuus on huomattava.

Jaa artikkeli