Allokaationäkemys: Kauppasotaa rahapolitiikkapuolustuksella – osakkeet lievässä alipainossa

Markkinakatsaus

Etänä tänään – kuka hyötyy etätyöstä?

Johtaminen ja henkilöstö

Unelma puskee luopumiseen

Suuri yleisö näkee huippu-urheilijan useimmiten kirkkaiden valojen loisteessa, kentällä tai kehässä, silloin kun kaiken pitäisi olla täydellistä. Tavallisen hikiset työpäivät kuuluvat urheilijan yksityiselämään.
magazine-main
Kuvat: Veikko Kähkönen

Suuri yleisö näkee huippu-urheilijan useimmiten kirkkaiden valojen loisteessa, kentällä tai kehässä, silloin kun kaiken pitäisi olla täydellistä. Tavallisen hikiset työpäivät kuuluvat urheilijan yksityiselämään.

Olympiaurheilija, ammattilaisgolffari Roope Kakko muistuttaa, että huipulle pääseminen vaatii kurinalaisuutta ja omistautumista. Arjen kokonaisuuden täytyy olla hyvin priorisoitua, jotta lepo ja treenit tukevat toisiaan.

”Kaiken pitää tukea sitä, että huipulle päästään”, Roope sanoo.

Kurinalaisessa arjessa unelmat, esimerkiksi olympialaiset tai MM-kisat, toimivat motivaation lähteenä.

”Unelmat puskevat urheilijaa ylittämään itseään ja treenaamaan kurinalaisesti sekä luopumaan asioista, joita muut pitävät itsestäänselvyytenä”, Kakko kuvasi Facebook-kirjoituksessaan olympialaisten jälkeen.

Kakko muistuttaa, että useat suomalaiset huippu-urheilijat joutuvat priorisoimaan myös urheilun, työn ja opiskelun välillä.

”Minulle on käynyt hyvä tuuri, sillä lajissani hyvin pelaamalla on mahdollista elättää itsensä ja oikein hyvin pelaamalla on mahdollista turvata myös tulevaisuus. Monessa muussa lajissa ei kuitenkaan ole näin. Urheilija joutuu valitsemaan, kannattaako panna kaikki peliin ja luottaa siihen, että elämä kantaa uran jälkeen.”

Seuraa Roope Kakkoa Facebookissa »

Jaa artikkeli