Allokaationäkemys: Kauppasotaa rahapolitiikkapuolustuksella – osakkeet lievässä alipainossa

Markkinakatsaus

Etänä tänään – kuka hyötyy etätyöstä?

Johtaminen ja henkilöstö

Salkunhoitajan analyysi: Tuloskausi Pohjoismaissa toi muutamia yllätyksiä

Yritysten tuloskasvuodotusten madaltamisesta huolimatta Pohjoismaista odotetaan hyvää tuloskasvua. ”Markkina on ollut mollivoittoinen, mutta positiivisista tuloksista on palkittu sijoittajaa. Hyviä uutisia on kuulunut myös Suomesta”, toteaa Mandatum Lifen salkunhoitaja Matias Rundgren.
magazine-main
Kuvat: Tomi Parkkonen

Yritysten tuloskasvuodotusten madaltamisesta huolimatta Pohjoismaista odotetaan hyvää tuloskasvua.

”Markkina on ollut mollivoittoinen, mutta positiivisista tuloksista on palkittu sijoittajaa. Hyviä uutisia on kuulunut myös Suomesta”, toteaa Mandatum Lifen salkunhoitaja Matias Rundgren.

Yritykset pärjäävät taloustilanteesta huolimatta

Rundgrenin mukaan talouskasvun hiipuminen näkyy myös pohjoismaisilla osakemarkkinoilla. Hän muistuttaa kuitenkin, että kansainväliset yritykset voivat pärjätä taloustilanteesta huolimatta.

”Osakepoiminta on todella tärkeää. Strategiamme on ollut painottaa defensiivisiä, vakaita yrityksiä, jotka pystyvät toimimaan myös huonompina taloudellisina aikoina”, Rundgren sanoo.

Tällaisia on ollut esimerkiksi vahvat kulutussektorin yritykset Suomessa ja Ruotsissa. Muutamia positiivisia tulosyllätyksiä on tullut Suomessakin. Rundgren nostaa esimerkiksi Keskon.

”Liiketoimintaa on kehitetty pitkään oikeaan suuntaan. Lisäksi tase on erittäin vahva ja siitä kertoo esimerkiksi 2,50 euron osinko. Se on oikein hyvä osinkotuotto”, Rundgren sanoo.

Tuloskasvu hyvällä tasolla

Kaikkiaan Pohjoismaiden yritysten tuloskasvu on hyvällä tasolla. Noin 60 prosenttia alueen yrityksistä on raportoinut tuloksistaan tähän mennessä.

”Tuloskasvuodotuksia on syyskuun lopun tilanteesta laskettu noin 10 prosenttiyksikköä, mutta noin 12 prosentin tuloskasvuodotus Q4:n osalta on edelleen suhteellisen hyvä.”

Rundgren on luottavainen pohjoismaisen osakemarkkinan näkymistä. Yleisesti ottaen taseet ovat hyvässä kunnossa ja kasvun ollessa maltillista, yksi tapa saada kasvua on yritysostojen kautta.

”Viime vuonna nähtiin erittäin paljon listautumisia, mutta Pohjoismaissa oli vielä hiljaista yrityskauppojen osalta. Tämän trendin kiihtyessä on mahdollista, että yrityskaupat tukisivat tuottoja tänä vuonna.”

Mukana markkinan menossa? Salkunhoitomme tuoreimman näkemyksen saat Twitteristä.

Twiittien takana ovat Salkunhoidon johtaja Juhani Lehtonen sekä salkunhoitajat Janne Holtari, Samuli Outinen, Carolus Reincke, Matias Rundgren ja Kristian Nihtilä.

Jaa artikkeli